Petturit rivissä

Ihmissuhteet – Uskottoman kumppanin tunnistaminen on joskus vaikeaa

 

ihmissuhteet

Ylläolevassa tunnistusrivissä ovat uskottomuus sivuston syyttöminä syntyneet petturit, joiden ihmissuhteet ovat ajautuneet monimutkaisiin ja hekumallisiin salasuhteisiin heidän omien henkilökohtaisten valintojensa takia.

Kuvan perusteella voi olla vaikea uskoa, mutta jokainen tunnistusrivissä oleva otus pettää kumppaniaa niin kuin huomista ei olisikaan. Sodassa ja rakkaudessa on varauduttava kaikkeen, sen tulevat aikanaan julkaistavat kuvassa olevien petturien tarinat paljastamaan.

Tarinat on keksitty ja ihmiset muutettu eläimiksi henkilöiden yksityisyyden varjelemiseksi (joita ei ole olemassa), joten jos joku itsensä uskottomuus kertomuksista tunnistaa, on yhteydenotto paikallaan, mutta ei tähän sivustoon.

Ihmissuhteet ovat näille veijareille pelkkää ajanvietettä.